Kun mies tuli eilen yöllä baarista kotiin, olin vielä valveilla. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu lukemisesta ja kirjoista. Mies ei ole mikään kirja-ahmatti eikä ole lukenut montaakaan kirjaa elämänsä aikana, joitakin kuitenkin. Minun kirjoittamiseeni hän suhtautuu niin kuin toivonkin: neutraalisti, ei ole hirveän kiinnostunut. Miehen suosikkikirjoja ovat Waltarin Komisario Palmut. Palmuista innostuneena hän alkoi lukea seuraavana vuorossa olevaa Waltaria Mikael Hakimia ja pettyi.
- Se (Mikael) jurnutti vain seikkailusta seikkailuun ja sodasta sotaan. Siinä olis voinut olla muutakin. Se olis voinut vaikka palata välillä kotiin.
Mietittiin hyviä kirjoja ja hyvyyden subjektiivisuutta. Kirjoittaako Steinbeck enemmän miehille kuin naisille?
Oli ihana huomata, että yhteys löytyy. Meillä voi mennä päiviä, ettei paljoa jutella muuta kuin ihan arkijuttuja: kumpi käy kaupassa, mitä tänään syötäisiin, haiseeko täällä jööti. Sitten kun saadaan jutella ihan rauhassa, niin meistä kuoriutuu taas mies ja nainen, joilla on jotain sanottavaa toisilleen. Se on mahtavaa ja kiihottavaa.