Hain kirjoittamiskouluun. Eilen iski jännitysjumitus, jos pääsen/en pääse. Kumpikin kauhistuttaa. Luultavasti en pääse. Hain sinne niin surkeilla tekstinäytteillä, että eivät ne voi niillä sisään ottaa. Hävettää kivasti. En ole kirjoittanut mitään mielekästä pariin vuoteen. Ei ole voimat riittänyt eikä aika. Vaadin niin paljon haahuilua, pimeitä öitä ja vajoamista, että sellaisiin yleellisyyksiin ole ollut varaa. Jos minut kouluun vahingossa huolitaan, aloitan sen riemurinnoin ja tosissani. Jos en pääse, kirjoittelen vuoden ja haen uudelleen. Pätkäkin alkaa olla siinä iässä, että antaa ehkä aikaa kirjoittamiselle... Vähän kyllä odotan sitä koulua ja ennen kaikkea sitä yhteisöä, jossa innostua ja innoittua, keskustella ja saada vertaistukea ja tarvittaessa keppiäkin. Fiilistelen aiheesta lisää jahka tulokset tulevat.
Pätkä on oppinut morjestamaan. Ei ihan vielä ymmärrä morjestamisen kontekstia, mutta huomiota sillä saa. Morjestaa niin kokonaan ja täysillä: käsi kokonaan ylös ja kämmen kohti taivasta ja sitten toisella kädellä. Pätkän ymmärtämiskykyä hämmästelen joka päivä. Jos osoitan sormella ja sanon, että tutti on pöydän alla, niin pätkää tajuaa. Tai, jos sanotaan, että joku on toisella puolella tms. Viisas on.